Koalan säännöt ja toimintaohjeita

Koalan säännöt

(1) Koala-ryhmän tapaamisiin ovat tervetulleita kaikki noin 18 – 35-vuotiaat, jotka ovat kiinnostuneet mielenterveysteemoista.
(2) Kaikki ryhmän tapaamisiin osallistuvat allekirjoittavat seuraavan vaitiololupauksen:
“Me kunnioitamme toisiamme ja toistemme yksityisyyden suojaa. Siksi lupaamme olla puhumatta Koala-tapaamisissa keskustelluista asioista ryhmän ulkopuolella.”
(3) Koala-ryhmän toiminta on osallistujalähtöistä, ja kaikki ryhmän jäsenet ovat keskenään tasa-arvoisia.
(4) Jokaista ryhmän jäsentä kuullaan ja jokaisella on oikeus kertoa ajatuksensa avoimesti sekä nostaa rakentavalla tavalla esiin ongelmia, joiden käsittely parantaa yhteisön toimintakykyä.
(5) Kaikki Koala-ryhmän toiminta on jäsenille vapaaehtoista ja kukin ryhmän jäsen osallistuu itseään kiinnostavaan toimintaan omien resurssiensa mukaisesti.
(6) Koala-ryhmän jäsenet kunnioittavat jokaisen yksilöllistä persoonaa sekä itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeutta.
(7) Koala-toiminta on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta.

Kerrothan aina, mikäli toivot että muut ottavat jotain sellaista huomioon, joka vaikuttaa omaan hyvinvointiisi. Tällaisia seikkoja voivat olla esim. hajusteyliherkkyys, allergiat, puhuttelutavat, käsiteltävät aiheet, yms. Ole yhteydessä Miiaan, joka puolestaan kertoo ryhmälle anonyymisti kerrotuista toiveista.

Ole myös yhteydessä Miiaan, mikäli sinulla on jokin allergia tai erityisruokavalio, jonka toivot tulevat huomioiduksi Koalan tarjoiluissa. Koalassa tarjotaan aina kasvisruokaa.

Kolon käyttö muuhun kuin Koala-tarkoituksiin

Koala-kolo on koaloiden käytössä arki-iltaisin silloin, kun kololla ei ole muuta toimintaa. Kolon käytöstä sovitaan aina Koalan työntekijöiden kanssa etukäteen. Tämä ns. vapaa-ajan kolon käyttö on rajattu arki-iltoihin siksi, että jonkun työntekijöistä täytyy tulla avaamaan kolon ovi.

Huomioitavia asioita:
  • Kolon avaimia ei voida luovuttaa koaloille. Tämä sääntö tulee vuokranantajaltamme.
  • Taloyhtiön hiljaisuus alkaa kello 22. Tähän mennessä myös kolon tulee olla tyhjä.
    Mikäli haluat käyttää koloa ole yhteydessä Koalan työntekijöihin ja kerro seuraavat asiat:
  • Tilaisuuden luonne
  • Päivämäärä sekä tilaisuuden alku- ja loppuaika
  • Arvioitu osallistujamäärä
  • Koaloilla ei ole vahinko- tai tapaturmavakuutusta Koalan kautta.
    Toiminta ryhmätapaamistilanteissa
  • Tapaamisiin saa tulla myöhässä ja saa lähteä ajoissa.
  • Kesken tapaamisen voi halutessaan mennä toiseen huoneeseen, mikäli kokee sen tarpeelliseksi.
  • Kesken tapaamisen voi käydä hakemassa lisää syötävää ja juotavaa.
  • Muistetaan turvallisemman tilan periaatteet:

● Ei syrjintää (rasismia, seksismiä, homofobiaa, transfobiaa, cisseksismiä, ableismia)
● Älä oleta muiden sukupuolta, taustaa, seksuaalisuutta, toimintakykyä tai varallisuutta
● Anna tilaa, älä koske ilman lupaa
● Anna muidenkin puhua
● Ei väkivaltaa
● Ei kehokommentointia
● Ota vastaan saamasi kritiikki, korjaa tarvittaessa käytöstäsi
● Älä kuvaa ilman lupaa, älä julkaise kenestäkään kuvia somessa ilman lupaa

Koalojen työntekijöihin saa olla aina yhteydessä! Oli sitten mielessä jokin pienen pieni kysymys tai isompi asia.