Ystävänpäivänä muistan sen, kun koulussa kaikilla oli kaulassa kartonkisydämet, joihin kerättiin kavereiden nimiä. Sen tunteen, kun omassa sydämessä oli päivän päätteeksi kaikista vähiten nimiä koko luokasta, vain muutama nimi ja niistäkin osa opettajien. Hävetti, nolotti ja tunsin olevani huono luokan suosituimpien oppilaiden paistatellessa ylpeinä, heidän kartonkisydämiinsä nimiä oli kertynyt niin paljon, että ne hädin tuskin mahtuivat sydämeen. Oli minulla muutama kaveri, mutta silti koin olevani yksinäinen. Yksinäisyys ja ystävien puute korostuvat ystävänpäivänä, mutta ne eivät välttämättä kulje yhdessä. Joku voi kokea yksinäisyyttä, vaikka hänellä olisikin ystäviä, ja joku taas ei koe yksinäisyyttä, vaikkei hänellä olisi yhtään ystäviä. Olen aikuistuessani oppinut, että yksinäisyys ei välttämättä ole paha asia. Toisaalta ystävien määrä ei korvaa laatua. Yksi hyvä ystävä on arvokkaampi kuin kymmenen hyvänpäivän kaveria.
Oikea ystävyys on vastavuoroista ja se ei saa perustua toisen hyväksikäyttöön, toisen tunteiden loukkaamiseen tai vähättelyyn.
Kiroileva Koala
Ystävyys voi olla valtava voimavara; se voi voimaannuttaa, antaa iloa ja toivoa, auttaa selviytymään kriiseistä ja elämän vastoinkäymisistä. Mutta se voi olla myös rasite. Ystävyys voi satuttaa, rikkoa ja jopa tuhota. Ystävä voi käyttää hyväkseen, lytätä, hylätä ja saada tuntemaan itsesi arvottomaksi ja kelvottomaksi. Ystävyys vaatii luottamusta, sitoutumista, avautumista ja rohkeutta. Siksi juuri ystävä voi olla se, joka satuttaa kaikista pahiten. Koska hyvä ystävä tuntee sinut niin hyvin, hänellä on aseet joilla hän voi vahingoittaa sinua pahasti. Ja se, jos se ystävä, jota olet pitänyt parhaana ystävänäsi, elämäsi lähes tärkeimpänä ihmisenä, satuttaa, loukkaa sinua tai hylkää sinut, voi aiheuttaa vakavaa haittaa mielenterveydelle. Ystävyys voi olla toksista, piinaavaa tai yksipuolista, jos ystävä ei anna mitään sinulle, mutta vaatii sinulta koko ajan jotain. Jos ystävyys tuntuu pahalta, saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi tai riittämättömäksi, se ei ole oikeaa. Tällainen ystävyys ei ole aitoa, eikä sitä kannata ylläpitää, oman hyvinvointisi takia. Oikea ystävyys on vastavuoroista ja se ei saa perustua toisen hyväksikäyttöön, toisen tunteiden loukkaamiseen tai vähättelyyn.
Meistä jokainen haluaa tulla huomatuksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Jos elämässäsi on hyviä ystäviä, tai yksi ystävä, joka kysyy sinulta mitä kuuluu, kuuntelee, ymmärtää ja arvostaa sinua sellaisena kuin olet, auttaa hädässä, tukee ja kannustaa, se on todella arvokasta. Se voi estää luisumasta syvään masennukseen tai auttaa pahimpina synkkinä hetkinä nousemaan suosta (tai sängystä) uudelleen ylös. Mutta valitettavasti ystävä voi myös olla se, joka painaa sinut alemmas, mitätöi tunteesi ja saa sinut masentumaan tai ahdistumaan, jopa tuhota itsetuntosi. Tai joka hylkäämällä saa sinut tuntemaan itsesi arvottomaksi, mitättömäksi, merkityksettömäksi. Joskus, huonoina hetkinä, kun olet lähettänyt ystävälle viestin, avunpyynnön tai vain kysynyt, ehtisikö hän puhua, eikä ystävä vastaa, saattaa tuntua siltä, ettei hän välitä ja että hän on hylännyt tai unohtanut sinut. Se satuttaa. Hylkäämisen pelko saattaa juontaa juurensa jo lapsuudesta, ja aktivoitua aina, jos tunnet, ettet saa ystävältäsi huomiota tai vastarakkautta. Tulkitset helposti väärin myös pienet vastausviiveet, viestit ja merkit. Tuntuu siltä, että olet huono etkä ansaitse ystävyyttä tai rakkautta. Tai sitten ylireagoit, suutut ja mökötät, kostat ystävälle kääntämällä selkäsi. Torjut hänet, ennen kuin tulet itse torjutuksi. Hylkäät ennen kuin tulet hylätyksi. Yrität sillä suojella itseäsi vahingolta, surulta ja pettymykseltä. Jotta et tulisi satutetuksi ja hylätyksi jälleen kerran.
Itselleni kaikki nämä tunteet ovat tuttuja. Olen edelleen, monta kertaa, kokenut sekä yksinäisyyttä, että pettymystä, turhautumista ja hylätyksi tulemisen tunteita ystävyyssuhteissani. Aikuisenakin vielä minussa elää vahva hylkäämisen pelko ja katkera muisto yksinäisyydestä, vaikken olekaan yksin. Monta kertaa olen tulkinnut ystävääni väärin, odottanut ystävän yhteydenottoa, pettynyt kun en ole saanut vastausta, luullut ettei ystäväni enää välitä minusta ja että hän hylkää minut. Pelännyt, että minut on unohdettu ja jätetty. Mutta kun olen puhunut ystäväni kanssa näistä tunteista, olenkin saanut huomata, että se on ollut väärinymmärrys ja ettei ystäväni ole missään nimessä tarkoittanut vähätellä minua, satuttaa tai hylätä minua. Puhumalla tunteistani avoimesti olen saanut selvitettyä nämä tilanteet, ja ystävyys on jopa vahvistunut siitä. Olen osoittanut haavoittuvuuteni, ja ystäväni on ymmärtänyt, lohduttanut ja antanut itsestään jotain minulle. Hän on kirjoittanut nimensä sydämeeni, enkä välitä siitä, ettei sydämeni olekaan vielä täynnä, vaan siellä on tilaa vielä muillekin.