Koala-ryhmä sai alkunsa vuonna 2014, kun Mielenterveysyhdistys Etappi ry:n toiminnanjohtaja Päivi, kokemusasiantuntija Tero ja yhteisöpedagogiikkaa opiskeleva Miia ryhtyivät ideoimaan, kuinka Etapin yhteyteen voisi kehittää kokemusasiantuntijuutta hyödyntävää vertaistoimintaa nuorille aikuisille. Kokemusasiantuntijuus nähtiin Etapissa keinona vaikuttaa mm. olemassa oleviin palveluihin nuorille aikuisille mielenterveyskuntoutujille. Koalan toiminta käynnistyi Miian yhteisöpedagogin opintoihin liittyvänä kehittämisprojektina, ja Koalan alkutaipaleesta syntyi myöhemmin myös Miian opinnäytetyö.
Koalan tavoitteena oli alusta saakka tuoda yhteen nuoria aikuisia, jotka haluavat jollain tavalla vaikuttaa mielenterveystoipujien asemaan yhteiskunnassa sekä hälventää mielen sairauksiin liittyviä ennakkoluuloja. Koala-ryhmä tapasi ensin Leikkiväki ry:n tiloissa, kunnes vuonna 2016 ryhmän ensimmäinen oma Koala-kolo vuokrattiin Lapinlahden Lähteen ainutlaatuisesta yhteisöstä.
Vuosina 2014-2018 Koala-ryhmä toimi Etapin alaisuudessa lähinnä aktiiviensa, eli koalojen, ja Miian osa-aikaisen työpanoksen voimin. Ryhmän tapaamisissa syntyi ajatus lautapelistä, jonka avulla ryhmä voisi levittää tietoisuutta mielenterveystoipujien arjesta ja palveluviidakossa seikkailemisen haasteista.
Ajatus konkretisoitui Mielenterveysviidakossa-lautapelin muodossa keväällä 2015. Peli pohjautuu tosielämän kokemuksiin esimerkiksi terveydenhuollossa sattuneista kohtaamisista, kohdatuista ennakkoluuloista, Kelan ja sosiaalitoimen kanssa asioimisesta ja mielekkään elämän rakentamisen vaikeudesta, kun käytössä on rajallinen määrä voimavaroja selviytyä arjen vastoinkäymisistä. Peliä on käyty pelauttamassa vuosien aikana niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, järjestötoimijoille kuin poliitikoillekin.
Toinen Koala-ryhmän alkuperäinen toimintamuoto on Kohtaamisen tarpeessa -keskusteluillat. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa toteutetut illat ovat pureutuneet mm. mielenterveyspalvelujen kehittämiseen sekä vapaaehtoistoimintaan. Vierailevina panelisteina on ollut niin poliittisia vaikuttajia kuin asiantuntijoitakin, kokemusasiantuntijuutta unohtamatta.
Uusi lehti Koala-ryhmän tarinassa kääntyi, kun Koala sai alkuvuodesta 2019 STEA:lta myönteisen hankerahoituspäätöksen (C-avustus). Avustuksen turvin Koalaan palkattiin kaksi kokoaikaista työntekijää; projektipäällikkö ja projektityöntekijä. Kolmen vuoden aikana on tarkoitus edelleen kehittää ja mallintaa Koalan hyväksi havaittuja käytäntöjä, laajentaa yhteistyöverkostoja sekä tuottaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen keskittyvä kokemusasiantuntijakoulutus. Koalalle hankittiin myös suuremmat, toiminnan laajenemisen mahdollistavat tilat.
Tänä päivänä Koala toimii STEAn AK-avustuksella, eli saa kohdennettua toiminta-avustusta tarkoitukseltaan rajattuun vakiintuneeseen yleishyödylliseen toimintaan.
Koala-kolo muutti keväällä 2023 Kinaporinkadulta Sörnäisistä uusiin toimitiloihin. Koala-ryhmän tilat löytyy nykyään Helsingistä Hakaniemen ja Sörnäisten väliltä, osoitteesta Hämeentie 13 A (2. kerros), 00530 Helsinki. Toimintaa selkeytettiin neljään aktivismiryhmään: peliaktivismi, someaktivismi, tapahtumatuotanto ja ryhmätoiminta. Tämän lisäksi Koala järjestää vuosittain kokemusvaikuttajakoulutusta.
Koala mediassa ja kirjoituksissa
Helsingin Sanomat 27.8.2023 Pääkirjoitus: kuvituskuvana Koalan Mielenterveysviidakossa-peli
2022 Kansalaisyhteiskunta-verkkolehti: Vapaaehtoistoiminta vaikuttaa ja voimauttaa
2018 Nyyti ry: #Mielihenkilö-blogin haastattelu 7.11.2018
2017 KU-verkkolehti: Mielenterveyskuntoutujista tuli aktivisteja
2017 MIELI Suomen mielenterveys ry:n youtube: Koala-ryhmän kokemusasiantuntijat kertovat stigmasta